ÄÄNI MENEE IHON ALLE

Äänellä, erityisesti musiikilla on voimakas vaikutus ihmiseen: se ohittaa logiikan ja
vaikuttaa suoraan tunteisiin, ulottuu sekä ihmisen kehoon, että mieleen ja ohjailee päätöksentekoa, käyttäytymistä ja toimintoja – halusimme tai emme.

Sosiaalisen median aikana äänellä voi tehostaa lähes kaikkia yrityksen viestejä ja tuoda siten viesteihin brändiin liitettävän yhteisen elementin, tunnisteen: mainosvideoissa, postauksissa, messuilla & tapahtumissa, kotisivuilla…

Ota yhteyttä, niin mietitään yhdessä miltä sinun brändisi kuulostaa. Tai miltä se voisi kuulostaa.

PYSY KUULOLLA

Äänibrändäys tarkoittaa yksilöllisen ääni-identiteetin suunnittelua ja toteutusta,
jossa brändille luodaan oma äänimaisema. Se kuvastaa brändin identiteettiä, ydintä ja arvoja,
on helposti tunnistettava, kilpailijoista erottava ja mieleenjäävä.

Pidetään ääntä itsestämme!

ÄÄNITAIKURIMME

Sound Machinen äänitiimissä on osaamista ja kokemusta vaikka muille jakaa!

HANDE NIEMINEN, Future Partner

Genital Motorsin keulahahmo, joka on kerryttänyt osaamistaan äänimaailmassa mm. Radio Helsingin toimitusjohtajana.

Brändistrategi, jonka johdolla brändille kuin brändille löytyy tuottava ja kauniisti soiva sävel.

ARTTU SILVAST, Head of Music

Elokuvamusiikkiin ja äänituotantoon erikoistunut säveltäjä, tuottaja ja multi-instrumentalisti.

Artulla on takanaan yli 10 vuoden palkittu ura Suomen arvostetuimpien brändien parissa, mainittakoon näistä esimerkiksi Yle, Nokia ja Sanoma.

PASI RUOHONEN, Loud Partner

Suomen johtava ääninäyttelijä ja spiikkeri yli 30 000 radiomainoksen kokemuksella.

Mies Vesipuisto Serenan “kaikki mukaan viettelee” biisin takana, myös mm. Pokemon, Scoopy Doo ja Radio Rockin kanavaääni.

ARI SUNELL, Head of Sound

Säveltäjä, tuottaja, esiintyjä ja palkittu äänimainonnan suunnittelija, jonka tuotokset ovat kaikille tuttuja:

Palkintokaapissa mm. Gold Effie / Grand Prix ja useampikin Kulta-huippu, joista viimeisin vuodelta 2018 (Äänimainonta, Manala).

ETTEI TOTUUS UNOHTUISI

Brändit jotka käyttävät identiteettinsä mukaista musiikkia osana viestintäänsä muistetaan 96% todennäköisemmin kuin brändit, jotka eivät.

Ota yhteyttä niin kuulet lisää »

Ääntä markkinoinnissa hyödyntäneitä brändejä ostetaan 24% todennäköisemmin kuin brändejä, jotka eivät ääntä hyödynnä.

Brändi, jolla on selkeä oma ääni pärjää kilpailijoitaan huomattavasti paremmin.

Generatiivinen äänimaisema kasvatti kauppakeskus Kampin asiakasviipymää 7,7 % (Bauer Media/Lauri Domnick, The Sound Agency & Mall Voice)

Optimoitu soittolista kasvatti ravintolaketjun asiakkaiden keskiostoja yli 20 % (Lauri Domnick)

Norjalaispankin mainoskampanjan huomioarvomittauksen tulokset olivat äänibrändäyksen myötä paremmat tai merkittävästi paremmat, kuin yhdenkään kilpailevan finanssialan yrityksen (Bauer Media/Lauri Domnick, Kiwi Sounds/Kim Wirtanen)

ÄÄNILOGOT… MAINOSMUSA… VOICE OVER… RADIOSPOTIT… EFEKTIT… ÄÄNIMAISEMAT… SPIIKIT… SOITTOLISTAT… JINGLET… VOICE OF GOD

TIIMIN TYÖNÄYTTEITÄ

Sound Machinen omia referenssejä odetellessa (toiminta käynnistynyt maaliskuussa 2019)
muutama näyte tiimiläisten äänenkäytöstä. Onko sinun äänibrändisi ensimmäinen?

Miltä sinun brändisi kuulostaa? Ota yhteyttä ja pian kuulet omin korvin.

Manala, radiomainos
Kultahuippu 2018
Ari Sunell

YLE Dokumentti:
Inside Ence
Musiikki: Arttu Silvast

“Asenne on rock”
Radio Rock, kanavaääni:
Pasi Ruohonen

Vesipuisto Serena,
Tunnusbiisi: Pasi Ruohonen

YLE Dokumentti:
Baher of Finland
Musiikki: Arttu Silvast

Postin TV-Mainos
“Klovni”
Musiikki: Ari Sunell